Moi
Olen ajatellut lopata, mutta en tee sitä ainakaan vielä. Jään ainakin tauolle, kun ei Panfustakaan tule mitään kirjoitettavaa. Saatan kirjoittaa jos tulee nyt jotain ihan tärkeetä yms.
Panfusta mulla on ihania muistoja. Liityin Panfuun,kun kaupunki oli juuri muuttunut, sen näköiseksi, mitä se on nyt. Kävin Panfua ainakin puolivuotta-vuoden ja pidin tauon. Viime keväänä eli vuosi sitten muistin Panfun olemmassa olon ja katoin mitä oli tapahtunut. Se oli muuttunut hirveästi. Joskus huhtikuussa tajusin, että on olemassa Ellan ja Maxin blogi. Aloin lukea sitä. Vähitellen aloin lukea toistenkin blogeja, kun huomasin, että niitäkin on olemassa. Kesäkuun alussa aloitin oman blogini.
Kun tulin tauon jälkeen Panfuun mulla oli vain paro päivää aikaa tehdä tehtävä amaluran rakkaustarina ja en ehtinyt tehdäsitä (olin tehnyt sen aikaisemmin, mutta olin aloittanut sen alusta) En siis saanut sitä viittaa. Big Foot-tehtäväkin oli ihana. Ja ennen tyttö ja poika Pandoja ei erottanut toisistaan, mikä oli kanssa ihan kivaa.
Moikka nyt! Kirjoittelen viimeistään kesäkuussa ja Panfussa kyllä käyn joka päivä, mutta aikaisin kirjoitus mitä teen on Koalan haastattelu tai se muisto juttu.
Muistan teidät aina :')
-Panzkunen
Lukijat
27.3.2012
18.3.2012
Kertokaa!!
Moi
Mä teen yhen jutun ja te saatte auttaa kertomalla, ketkä ovat lopanneet. Lisään ne listaan.
-Jepsuli
-Tillervo! .C
-Anskumuru
-Punni (kirjoittelee tosi harvoin)
-HansQu_ihg (kirjoittelee tosi harvoin
-Hannis
-iPanda
-Anzu2
-Musi
-Namusiili
-HannahMontana
-Tuma2k10
-Avatar
-Negrita(kirjoittaa kuulumisia)
-Andromeda
-Jadetar
-Lovelyemilia
-Lovelynatalia
-heraaystävä
-Vanilja(tauolla)
-Kissafani123
-Panduska123
-Rootza
-Matata
-lilli100
-Pikkusiili
-Saafa, Uni ja Taika
-Unimuru
-Uniella
-Sasswwlovsku
-Nikke111
-Hevostytsy
-PandaPomo11nda
Panduska321
hannahmontanaa
Inkkuli (katkolla)
Arianna (katkolla)
Spindi (myös Unimuru)
juuso-hiphop (katkolla)
Panda255 ja Pandda12 (katkolla)
Sannar
Crissy (Cristally)
KataOmg (katkolla)
Hassuliini (katkolla)
Nuppu_
tipsu11
Lyndsay
roosamarsi
Mellu
_anni_
Molly3
Iigor
Annmary
Yumi
Seila
Jenzka
Yama
lotusjasmin
PANVU
Carly
Flora123
Toffeenalle
late-blue
Nannakisuli
Tikara
jihuu
umppa
Anny190
Fashionista
AnskuMuru123
Frekkuliina
BlackPearl
devi(ei varma)
Tää siis ei ole se juttu.
-Panzku

14.3.2012
Jatkuu taas
Moro
Tänään saadaan tikkaat. : )Meniin hakemaan ne ja sitten menin Eloisen luokse.
En saanut nousta tikkaita pitkin ilman harjoitusta, se voisi sattua minuun... :/ Oisko noin.. Osaan kyllä kiivetä tikkaita. Sit piti alkaa harjoitella pilvillä hyppimistä siinä pelissä ja saada 100 pistettä. Helppoa : D.(Eihän pilvillä voi oikesti hyppiä : D )
Nyt pitää kiivetä ylös ja heiluttaa kelloa, mutta siihen tavitaan sopiva loitsu. Se on; Pokus winterus ade.
Kun oon kumauttanut kelloja, kestää pari päivää, että Pnafussa on kevät.
Se on nätti ääni : )

10.3.2012
Eka kunnon video
Löysin koneelta videonteko ohjelman ja sillä sai aika hyvin tehtyä videon. Toivottavasti tykkäätte
Eilen toimi yllärikone ja keskiviikkona jatkuu sekuukausitehtävä. Oon muuten tekemässä tarinaa : ) Siitä tulee oikeasti parisivuinen. Aikaisemmat ovat olleet 1-2 sivuisia, mutta tuossa sitä juttua riittää : D
8.3.2012
Kuukausitehtävä jatkuu + kuulumisia : )
Mui
Tänään jatkuu taas kuukausitehtävä : ) (Ette ehkä jaksa lukea koko postausta)
Eloise sanoi, että mun pitäis istuttaa se kasvi nytten. Nyt sen täytyy kasvaa, kun se on tarpeeksi iso, voi soittaa sen kelloja luodakseen kevään. Taas sateenkaarisydämmillä täytyy kastella kukkaa. Kun Tällähetkellä oleva musta sydän on punainen, pitää palata Eloisen luokse. Menee hetki
Oon juuri nyt tasokoneella ja se toimii. Pääsin tasolle 55, eli Flower Power : D Sopii tähän kukka teemaan hyvin, tosin ne on vain kulttispandoille, mutta kumminkin. Nyt pelaan Be Smarter-peliä San franpanfussa ja siellä oli se uudet tyttöjen lego-mainos :c Ja vain kulttiksilla noi ei näy ja mulle ei osteta sitä koskaan. Kumminkin se tausta muuttui samalla pinkiksi :O Onneksi se lakkasi : ) Se vaihtelee Panfun paikassa toiseen.
No nyt kaikki alko kävelemään paikallaan O.o Outoa, kumminkin nyt kukka on tarpeeksi iso... Ehkä liiankin ISO O.O
Mannylla on varmaan tikkaat : )
Toivottavasti ne on piiiitkät tikkaat, kun ne on merkitty karttaankin. Manny on lihonut ja tikkaat meni rikki. Nyt tarvitaan puuta. (Ehkä vähän pidennystäkin varten : D)
Ja nyt taas odotellaan keskiviikkoon...
-Panzkunen
P.S. Uus ulkka tulossa ja proffakuvakin

2.3.2012
29.2.2012
Eloise on täällä
Moi
Eloise on täällä viidakossa tänään. (en viittinyt otta joka hetkestä kuvaa)
Joka edisytää kevään tuloa...
En jaksa kirjoittaa kaikkea mitä tapahtuu, kun kumminkin tiedätte jo...
Meen kohta kaupungille :) Ihan kiva päästä täältä kodista pois.. Mä ehkä postailen viel myöhemmin.
-Panzkunen-

28.2.2012
Eloise tulossa
MOI
Lumiukkko monsteri on sulanut ja Eloise on tulossa huomenna pelastamaan meidät.
Eloise aikoo pelastaa meidät talvelta. Vaikka lumi on kivaa, on sen aika jo sulaa. Joulu-, tammi- ja helmikuu on talvi kuukausia ja nyt alkaa maaliskuu eli kevät kuukausi. Nyt on alkanut jo hiihtoloma ja käytiin sunnuntaina uimassa ja sukelsin 14-15sekuntia. Ja oli tietenkin kivaa.
Tää oli tämmönen ilmoitus minipostaus.

22.2.2012
SULA!
Moi
Kamaria tietää nyt mitä tehddä Sori en jakasanut ottaa paljon kuvia.
Me sulatamme sen, koska se on vain lunta : D Mulla oli se jo heti mielessä. lumiukkohirviö on silti vahva, mutta kyllä se saadaan kaadettua. Me kaikki saadaan hiustenkuivaaja ja voidaan sulattaa se. Siinä on huono patteri, joten sitä voi käyttää vain kerranpäivässä. Kun se on sulanut, saadaan palkkio (ei ihme)
Puhalsin sitä päin ja se sano 'NOUU' xD
Meillä sataa paljon lunta täällä päin
Huomiseen -Panzku-
P.S. Tossa mun koiran kuva

21.2.2012
Jotain fiksua? Mitään fiksua?
MOI
Panfulta ei kuulu taaskaan mitään uutta,mutta kerronpa päivästäni.
Meillä on huomenna keilausta. Mennään yhteen paikkaan hohtokeilaamaan : D
Piti olla neljänhengen ryhmiä. Tytöillä sujui jako hyvin : D Onneksi yksi tyttö oli pois ja saatiin tasajaot (2 tyttöjen neljänhengen ryhmää) Pojilla olisi muodostunut niitä yhmiä 3. Seuraavassa keskustelussa en käytä oikeita nimiä.
Olli:nää ryhmät on epät
Ope:Miten?
Olli:Olen aina Joonan kanssa samassa ryhmässä
Ope:Se ei ole mikään kunnon syy
(Joonalla onn hassu mure ja sitä on pilkattu ja häntä on syrjitty)
>:C Pallot taas lensi luokassa ja musiikki soi kovalla ruokavälkällä, vaikkei sisällä saisi olla kuin yhen välkän ja silloinkaan pallot ei lentele ja mus aei soi. Niin ja yksi pallo tuli mua suoraan käteen.
Joo ei mulla muuta. Myöhemmmin taas Panfun tunnelmissa (3

18.2.2012
Eilen oli kulttispäivä
Huomenta
Eilen oli kulltispäivä ja tänään menin katsomaan jäikö se mun asu päälle. No se JÄI! Ihanaa! Tässä kuva
Pääsin taso läpi, kun oon nyt pelaillut paljon ja tasokone toimi, eli yhteensä 2 tasoa : D Hoidin Bollyn ja Woobyn j aolin kavereitten kanssa.
n.14.30 ainakin toi oli täynnä :O Nykyään vain kulttispäivisin se on täynnä.
-Panzkunen- : )
Eilen oli kulltispäivä ja tänään menin katsomaan jäikö se mun asu päälle. No se JÄI! Ihanaa! Tässä kuva
![]() |
| Tässä se ei näytä niin upealta... |
![]() | ||||
| Mutta tässä näyttää. Mulle jäi myös puumaja ja sen esineet päälle |
n.14.30 ainakin toi oli täynnä :O Nykyään vain kulttispäivisin se on täynnä.
-Panzkunen- : )
17.2.2012
Proffa hereillä
Moi
Laitoin eilen Panfu-tiimille viestiä siitä, että peroffa oli mykkä. Kun menin Panfuun mulla oli lumipalloja mun päänpäällä ja proffa puhu :D Eli nyt jatkuu tää seikkailu.
Ja taas kerran pitää odotella noin viikonverran xc Miks niitten nimi on yhä 'viikko tehtävä', vaikka ne ova kuukausi tehtäviä?
Meillä oli tänään hiihtoa ja meni ihan hyvin : D Onneksi huomenna on jo perjantai. Tänään oli myös matikan koe ja meni ihan hyvin. Ens keksiviikkona on mantsan-koe ja enkun impefekti-sanakoe 5-6 (yhteesä 14 sanaa ja toin on viimeiset parit ja kokeessa kysytään vaan 10) Kyllä mä yritän täällä silti ahkerasti postailla : D

16.2.2012
Vapise paha lumiukko
Moi!
Teen juuri sitä tehtävää ja kirjoitan siitä samaan aikaan :D
Sitten Kamaria sanoi, että pitäisi mennä proffan luokse. Samalla tarkistin yllärikoneen ja sieltä tuli sydänilmapallo (en jaksnut ottaa kuvaa)
Sen jälkeen hän kertoi, että se piti koota itse.
O.O O.O O.O Proffa lakkas puhumasta... Jatkan postausta, sit kun saan tietää mitä next pitää tehä.. voitteks te kertoo? Loput joskus kun proffan puhekyky palaa... Muuten sain bannit siit, et sanoin 3kertaa vihaan sua poffa O.O xD
-Panzkunen
Teen juuri sitä tehtävää ja kirjoitan siitä samaan aikaan :D
Sitten Kamaria sanoi, että pitäisi mennä proffan luokse. Samalla tarkistin yllärikoneen ja sieltä tuli sydänilmapallo (en jaksnut ottaa kuvaa)
![]() |
| Juu sana on levinnyt. (Arvasin heti, kun kaikkii huusi heittäkää mua, niin mitä tuli tapahtumaan) |
![]() |
| Ei tullut mieleenikään |
![]() |
| IU |
-Panzkunen
13.2.2012
Kehitelty asu
Moro!
Mulla ei ole mitään ihmeempiä kerrottavia, mutta kehittelin äsken kivan asun : D Siis ei Panfuun vaan oikeasti mun päälle.
Sori, jos kuvan laatu on huono. Meillä on koulussa huomenna väri-päivä ja ystävänpäivä juhla salissa. 6lk pitää pukeutua pinkki/punaiseen. Mulla on ihan kiva asu, mutta puuttuu enään pinkit housut. No laitan kyllä ihan normaali farkut. Oli mulla kyllä pinkit farkut, mutta ne ovat jo pienet.
-Panzkunen-
P.S. Mitä sainoisitte uudesta yliksestä?

10.2.2012
Serenityn haastattelu
Moi
Tässä on Serenityn haastattelu. Hänen blogiinsa pääset -tästä-
-Suunnilleen 200 päivää sitten. Liityin, koska olin pettynyt GoSuun ja tarttin jonkun kivan nettipaikan
2.Miksi aloitit bloggarin uran? Milloin?
-Viime marraskuussa, ja siksi, että ajattelin saavani uusia bloggarikamuja.
3.Minkä ikäinen olet?
-Olen 13-vee.
4. Lempi blogisi?
-Blogeja on niin paljon hyviä, että enpä tiiä... No sanotaan vaikka Emuliinan blogi, se on tosi pirteä ja yksi parhaista.
5.Kuinka kauvan jatkat bloggaamista ja Panfuilua?
-Niin kauan, että kasvan ulos. Tai niin kauan, että Panfu on kokonaan piloilla, uudistusten takia.
6.Parasta Panfussa?Miksi?
-Kamut
7.Paras muistosi Panfussa?
-Maxin synttärit, ne oli kivat koska sain 8 bloggarikamua yhdessä päivässä.
8.Paras paikka Panfussa? Miksi
-Puumajat, koska niissä kamuni yleensä ovat.
9.Mitä uudistuksi/palautuksia haluaisit Panfuun/mitä odotat Panfulta?
-Vanha Panfu takaisin. Tähän liittyy myös eka kampanja tänään avattavasssa Y.P.P - apuliitossani...
10. Mitä haluaisit sanoa lukijoille?
-Lukekaa Panzkusen blogia! Ja saa munkin toki vilkaista :D
Kiitos Serenitylle : )
Ei ollut parempaa kuvaa, joten otin sen Srenityn blogista (toivottavasti ei haittaa)
Ensi keskiviikkona sitten viimeistään tulen taas bloggailemaan, ellei jotain aihetta aikaisemmin tule mieleen : D
-Panzkunen & Serenity-
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)

.png)